Laivakoira Vellun tassunjäljissä klo 15. Lapsille sopiva opastus venäjäksi.
24.3.2011
Merikeskus Vellamossa on mahdollista lähteä mukaan venäjänkieliselle retkelle Laivakoira Vellun tassunjäljille torstaina 24.3. klo 15.
Laivakoira Vellun tassunjäljissä on lapsille sopiva toiminnallinen kierros, jossa tutustutaan Suomen merimuseon päänäyttelyyn seuraamalla Vellun jättämiä jälkiä. Matkan varrella kokeillaan mm. ankkurinnostoa ja laivanlastausta sekä tarkastellaan laivoilla kuljetettuja tuotteita.
Opastus sopii erityisesti noin 5-9 -vuotiaille. Edellytämme, että ryhmän mukana on vähintään yksi aikuinen, mutta suosittelemme, että mukaan lähtisi useampia. Suositeltava ryhmäkoko on korkeintaan 10 lasta ja lisäksi aikuiset.
Laivakoira Vellun tassunjäljille pääsee Merikeskus Vellamon pääsymaksun hinnalla, 8/4 euroa, alle 18-vuotiaat maksutta.






