Mikä ihmeen flöitti, kalaputka, kiitoreki?
Opas kertoo tarinoita pintaa syvemmältä.
Flöitti lienee jokin huilu. Kalaputkaan suljettiin rötöstelevät kalastajat. Kiitoreki herätti Korvatunturilla hämmästystä. Vai eikö sittenkään? Opas kertoo näyttelyistä, esineistä ja ihmisistä.
Opastukset
Merta ja menneisyyttä
Merikeskus Vellamon tunnin mittainen Merta ja menneisyyttä -yleisopastus tutustuttaa sekä Suomen merimuseon että Kymenlaakson museon keskeisimpiin teemoihin. Opastus antaa alkusysäyksen mielikuvitukselle, joten sen jälkeen on hyvä varata aikaa omien suosikkitarinoiden etsimiseen.
Yleisopastuksen voi tilata suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 25 henkilöä.
Pohjantähti, Etelän risti
Suomen merimuseon päänäyttelyn Pohjantähti, Etelän risti -opastus on tunnin mittainen ja siinä tutustutaan näyttelyn pääteemoihin, kuten merenkulkijan elämään ennen ja nyt, laivojen kehitykseen, merikauppaan, hylkylöytöihin sekä pohjoisen merenkulkumme erikoisuuteen, talvimerenkulkuun.
Opastuksen voi tilata suomeksi, englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 25 henkilöä.
Virtaa
Kymenlaakson päänäyttelyn opastus Virtaa avaa paikallista historiaa, paljastaa museoesineiden taakse kätkeytyviä tarinoita ja nostaa esiin kymenlaaksolaisen elämän erikoisuuksia. Tarina kulkee Ruotsinsalmen meritaisteluista sahateollisuuden syntyyn, vapaa-ajan vietosta yhteisön antamaan tukeen ja sen asettamiin rajoihin. Mitä tarkoittaa, kun rangaistaan niin että hävettää? Opastus on tunnin mittainen.
Opastuksen voi tilata suomeksi, saksaksi ja venäjäksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 25 henkilöä.
Ilja Repin ja hänen kuuluisat oppilaansa
Opastuksella tutustutaan Ilja Repin ja hänen kuuluisat oppilaansa -näyttelyyn, joka on koottu Pietarissa sijaitsevan Venäläisen museon kokoelmista. Suomalaisille tutun Repinin lisäksi näyttelyssä on töitä mm. Ivan Kulikovilta, Boris Kustodijevilta, Filipp Maljavinilta ja Nikolai Fesiniltä. Opastuksen kesto on noin 45 minuuttia.
Opastuksen voi tilata suomeksi ja venäjäksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 25 henkilöä.
Muotoa ja sisältöä
Merikeskus Vellamon arkkitehtuuripainotteinen opastus Muotoa ja sisältöä kertoo Kotkan Kantasatamaan nousseen maamerkin syntyprosessista ja muodon ja värien takana piilevistä ideoista. Opas esittelee Vellamon avarasta venehallista näyttelytiloihin kertoen myös näyttelyiden huippukohteista. Opastus on tunnin mittainen.
Opastuksen voi tilata suomeksi, saksaksi ja venäjäksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 25 henkilöä.
Laivakoira Vellun tassunjäljissä
Lapsille sopiva toiminnallinen kierros, jossa tutustutaan Suomen merimuseon päänäyttelyyn seuraamalla Laivakoira Vellun jättämiä jälkiä. Matkan varrella kokeillaan mm. ankkurinnostoa ja laivanlastausta sekä tarkastellaan laivoilla kuljetettuja tuotteita. Opastus sopii erityisesti noin 5-9 -vuotiaille esimerkiksi syntymäpäivien ohjelmanumeroksi. Edellytämme, että ryhmän mukana on vähintään yksi aikuinen, mutta suosittelemme, että mukaan lähtisi useampia.
Opastuksen voi tilata suomeksi ja venäjäksi. Suositeltava ryhmäkoko on korkeintaan 10 lasta ja lisäksi aikuiset.
Museojäänmurtaja Tarmon opastus
15.5.–31.8.2011
Tee kierros yli satavuotiaassa höyryjäänsärkijässä ja eläydy miehistön työhön ja elämään talvisella merellä. Matkan varrella tutustutaan Tarmon tiloihin komentosillan korkeuksista kattilahuoneen uumeniin ja kuullaan myös tarinoita maailmansotien pyörteistä. Kierros on tunnin mittainen.
Opastuksen voi tilata suomeksi ja venäjäksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 10–20 henkilöä.
Lyhyet teemaopastukset
Oletko jo käynyt yleisopastuksella? Onko aikaa vain vähän? Kysy lyhyitä teemaopastuksia näyttelyihimme.
Muotoa ja materiaalia
Merikeskus Vellamo on valtavan aallon muotoinen rakennus, jonka julkisivun sinisen, vihreän ja harmaan sävyt ja lasia toistava pinta synnyttää mielikuvan välkehtivästä merenpinnasta. Rakennuksen sisällä tunnelma muuttuu. Aulassa keskeisessä osassa on tammi, jota löytyy niin katosta, seinistä kuin lattiastakin. Rakennuksen arkkitehtuuriin keskittyvä opastus kertoo Kotkan Kantasatamaan nousseen maamerkin muodon ja värien takana piilevistä ideoista. Opastuksen kesto on puoli tuntia.
Opastuksen voi tilata suomeksi ja venäjäksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 25 henkilöä.
Laivamalleja koko perheelle
Suomen merimuseossa on esillä kymmeniä laivamalleja, joista löytyy niin lapsia kuin aikuisiakin kiinnostavia kohteita ihmeteltäväksi. Pikkupojille unelmia legolaivasta tykeillä varustettuun flöittiin. Pienoismalleista kiinnostuneille hienoja mallinrakentajien taidonnäytteitä tarkoista pikkutarkkuutta vaativista purjelaivoista 7,5 -metriseen höyrylaiva Arcturukseen. Opastuksen kesto on puoli tuntia.
Opastuksen voi tilata suomeksi ja venäjäksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 10–20 henkilöä.
Pintaa syvemmälle meriarkeologiaan
Opastuksella keskitytään Suomen merimuseon päänäyttelyn meriarkeologiseen esineistöön ja meriarkeologista kertovaan Oivallusten olohuoneeseen. Hylyistä löytyneet esineet kertovat merenkulun lisäksi entisajan elämästä ja ihmisistä laajemminkin. Kuka on mahtanut käyttää tätä nahkakenkää? Mihin oli matkalla 1747 uponneen St. Mikaelin loistelias esineistö? Opastuksen kesto on puoli tuntia.
Opastuksen voi tilata suomeksi. Suosituksemme ryhmän maksimikooksi on 10–20 henkilöä.
Opastusvaraukset
Sähköpostitse info(at)merikeskusvellamo.fi tai puhelimitse 040 350 0497.
Opastusten hinnat | |
| Opastus (45 min-1 h) | 60 €/opas |
| Lyhyt teemaopastus (1/2 h) | 30 €/opas |
| Opastus kouluryhmille | 40 €/opas |
» Lisätietoa koululaisopastuksista
Opastusmaksun lisäksi tulee maksaa pääsymaksut »»
Äänen vahvistavia laitteita opastuksien seuraamiseen on lainattavissa lipunmyynnistä.
» Lue lisää erityisryhmien ja saavutettavuuden huomioimisesta
Opastuksia koskevat ehdot
Opastukset tulee varata etukäteen. Opastuksen voi perua veloituksetta 2 vuorokautta ennen varattua aikaa. Tilatun opastuksen hinta veloitetaan täysimääräisenä, jos opastusta ei ole määräaikaan mennessä peruutettu. Opastus toteutetaan täysimittaisena (1 h), jos ryhmä myöhästyy varaamastaan ajankohdasta enintään 15 minuuttia. Ryhmän myöhästyessä yli 15 minuuttia, opastus toteutuu lyhyempänä siten, että opastus jatkuu enintään 15 minuuttia yli alun perin varatun ajan.






