Meri tuo, meri vie.
Matkusta ajassa ja paikassa.
Merta pitkin kulkevat niin ihmiset, tavarat kuin ajatuksetkin. Lähelle ja kauas, vaikka maailman ääriin. Pohjantähti, Etelän risti
-päänäyttely kertoo Suomen merenkulun historiasta.
Laivoilla kulkevat siirtolaiset ja lomailijat, tukit ja paperirullat, autot ja banaanit. Meriyhteyksien katkeamisen huomaisi niin bensa-asemalla kuin kaupan vihannestiskilläkin.
Suomen merimuseon päänäyttelyssä voi matkustaa merta pitkin ajassa ja paikassa, laivoilla, satamissa, kaukomailla, kotirannoilla, pinnalla ja syvyyksissä. Matkan kiintotähtinä ovat pohjoisen taivaamme Pohjantähti ja eteläisen pallonpuoliskon Etelän risti, jotka ohjaavat niin kotivesillä kuin valtamerilläkin.
Näyttelyn runsaasta tarjonnasta voidaan nostaa esiin vaikkapa navigointilaitteiden laaja kirjo ja kehitys. Hylkylöydöt, mm. vuonna 1747 uponneen St. Mikaelin esineistö, kertovat elävää ja kiehtovaa tarinaa menneiden aikojen merielämästä ja elämästä laajemminkin. Komea 7,5 metrin mittainen pienoismalli puolestaan herättää eloon matkustajalaiva s/s Arcturuksen dramaattisine vaiheineen.
Finnjet - Itämeren nopein hotelli, Itämeren vinttikoira - on esillä monin tavoin. Venehallin seinällä ihastuttaa aluksen pääportaikossa sijainnut Kimmo Kaivannon suuri taideteos ”Suomalaisia kuvia”. Näyttelyssä selviää, millainen on Finnjetin uittomalli tai miltä näytti B-luokan sisähytti siivoojan ryhtyessä työhön.
Osana päänäyttelyä ovat myös talvimerenkulku ja jää. Suuri jääseinä muistuttaa talvisista olosuhteistamme ja siitä, miten valtavan mullistuksen jäänmurtajat toivat Suomen merenkulkuun.






