Merikeskus Vellamo

Suomeksi In English Tekstiversio
På svenska Πo-pyccκи
Vaihtuvat näyttelyt Kuvaaja: Mikko Nikkinen

 

Vaihtuvasti uutta.

Astu muuttuvaan ja inspiroivaan maailmaan.

Vaihtuvat näyttelyt täydentävät Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon päänäyttelyitä.

Avoinna olevat vaihtuvat näyttelyt


Karhu ja Tähti - työtä, leipää ja menestystä
18.11.2011-18.3.2012
Kymenlaakson museo

Karhulan Teollisuuspuistoyhdistyksen näyttelyssä on kolme kokonaisuutta: Karhu ja Tähti -videoteos, valokuvia Karhulan Teollisuuspuistosta yli 100-vuoden ajalta ja kolme dokumenttielokuvaa Karhulasta1950-luvulta. Todellisia teollisuuteen liittyviä esineitä on vain kaksi: nosturin koukku ja teräskappale. Kaikki muu näyttelymateriaali on valokuvia, elokuvia ja ääniä.

Karhu ja Tähti -videoteos
Videoteos koostuu Karhulan Teollisuuspuistossa työskentelevien ja työskennelleiden henkilöiden kertomuksista sekä Teollisuuspuiston miljöössä ja tuotantolaitoksissa kuvatusta materiaalista. Lisäksi kuvamateriaalina on käytetty 1950-luvun työsuojelujulisteita.

Teos on jaettu näyttelyssä kolmeksi itsenäiseksi osioksi videonäytöille. Teos muistuttaa dokumenttielokuvaa, mutta sillä ei ole alkua eikä loppua. Se alkaa siitä hetkestä, kun katsoja astuu ruudun eteen ja päättyy, kun katsoja poistuu.  

Ohjaaja Hannu Oksanen haluaa teoksellaan kunnioittaa Karhulan Teollisuuspuistossa lähes 140 vuotta jatkunutta teollista toimintaa ja tuon toiminnan ylläpitäjiä; ahkeria ja taitavia ihmisiä lasitehtaalla 1800-luvulla uurastaneesta pienestä apupojasta 2010-luvun globalisoituneessa maailmassa kiitävään yritysjohtajaan.

Valokuvia Karhulasta
Karhulan Teollisuuspuiston arkistoissa on tuhansia valokuvia lähes koko teollisen historian ajalta. Jo Karhulanniemen ensimmäinen patruuna William Ruth ymmärsi valokuvan merkityksen historiallisena dokumenttina, ja hänen ansiostaan meillä on nyt mahdollisuus nähdä välähdyksiä 1800-luvun lopun tehdasoloista ja elämästä.

Muutkin Teollisuuspuistossa vaikuttaneet yhtiöt ovat jatkaneet dokumentointiperinnettä ja työ jatkuu edelleen tallentaen laitosten työtä ja juhlaa niin valokuviin kuin videomateriaaliinkin.
 
Vanhoja elokuvia Karhulasta
Elokuvia esitetään nonstopina ilman ääntä. Alkavaa Karhulaa (1951) ja Karhula kasvaa (1956) kuuluvat kuntaelokuvien sarjaan, jota tehtiin 1950-luvulla. Kolmas elokuva, Sunila, on yrityselokuva Sunilan sellutehtaasta, ja se on ajoitettu vuosien 1956-1957 tienoille.  Näihin kolmeen elokuvaan on tallentunut hienoa ajankuvaa, työpaikkakulttuuria ja paikallishistoriaa.

Tulossa olevat vaihtuvat näyttelyt


Jokapäiväinen paperimme
13.4. - 12.8.2012
Kymenlaakson museo

Miltä maailma näyttäisi, jos paperia ei olisi keksitty? Suomen käsityön museon tuottama Jokapäiväinen paperimme -näyttely vie katsojan löytöretkelle arkisen, mutta välttämättömän paperin maailmaan.

Paperi kuuluu ihmisen välttämättömyyksiin samalla tavalla kuin pyörä ja sähkö. Paperin myötä ihmiskunta sai muistivälineen, joka mahdollisti tiedon siirron sukupolvelta toiselle ajasta ja paikasta riippumatta. Ellei paperia olisi keksitty, nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa lainsäädäntöineen, lääketieteineen ja taiteineen tuskin olisi olemassa.

Näyttelyn voi kokea monin eri aistein. Esillä on kosketeltavia näytteitä, mm. papyrusta, lumppupaperia sekä paperinvalmistuksen työvälineitä ja raaka-aineita. Videolta voi seurata uusiopaperin valmistamisen vaihe vaiheelta. Näyttelyssä on esillä myös maailman ensimmäinen postimerkki, pula-ajan paperikassi ja nykyajan paperitaidetta.

Näyttelyn asiantuntijoina ovat toimineet professori Esko Häkli ja UPM-Kymmene kulttuurisäätiön toiminnanjohtaja, kulttuurineuvos Eero Niinikoski.

Mereen menetetyt - Vrouw Marian ja St. Mikaelin tarina
25.4.-2.12.2012
Suomen merimuseo

Vrouw Maria ja St. Mikael, kaksi aarrelaivaksi kutsuttua hylkyä 1700-luvulta, kaksi ainutlaatuista välähdystä valistuksen ajalta.

"Mereen menetetyt - Vrouw Marian ja St. Mikaelin tarina" -näyttely alkaa Amsterdamista. Laivat purjehtivat kohti Pietaria, mutta uppoavat arvokkaine lasteineen Nauvon vesillä, St. Mikael vuonna 1747 ja Vrouw Maria 1771. Vrouw Marian lastissa oli Katariina Suuren hankkimia maalauksia, St. Mikaelilla puolestaan taskukelloja, kultaisia nuuskarasioita, keisarinna Elisabetille tarkoitetut hevoskärryt sekä muita ylellisiä esineitä.

Hylyt lasteineen kuvastavat oman aikansa kaupankäyntiä Itämerellä. Ylellisyystuotteiden lisäksi lasteina oli myös mm. kahvia, kalaa, tupakkaa, kukkasipuleita, juustoa, väriaineita ja kankaita. Mistä lasteihin kuuluneet kauppatavarat kertovat? Miksi ne tulivat juuri Amsterdamista ja olivat matkalla Pietariin? Entä miltä aikakauden tyypillinen rahtilaiva näytti?

"Mereen menetetyt" -näyttelyssä Itämeren kauppa, Hollannin kultakausi ja valistuksen ajan salongit häilyvät esiin hylyistä nostettujen esineiden, hollantilaisista museoista lainattavien maalausten ja innovatiivisten installaatioiden välityksellä. Myös vedenalainen maailma herää eloon: Vrouw Mariaa vedenalaisessa maisemassa esittävä 3D-simulaatio tuo etäisen hylkykohteen kaikkien saavutettavaksi!

Näyttely paneutuu myös hylkyjen löytymisen jälkeisiin tapahtumiin ja pyrkii selvittämään, miksi nämä hylyt herättävät niin suuria tunteita.

Paperinukke
14.9.2012 - 20.1.2013
Kymenlaakson museo

Prinsessa Ruusunen prinsseineen, Lumikki, intiaanipäällikkö Musta Kotka, Pikku Myy ja monet muut paperinuket vuosikymmenten varsilta kansoittavat Kymenlaakson museon näyttelysalin syksyllä. Yksityisen keräilijän kokoelmasta kootussa näyttelyssä on mukana myös kolmiulotteisia näyttämökirjoja, jotka aukeavat nukkekodeiksi, linnoiksi, laivoiksi ja satumaaksi.
 

 

Merikeskus Vellamo
Tornatorintie 99, 48100 Kotka
Puhelin: 040 350 0497
info@merikeskusvellamo.fi