Tarmo ja Meripäivät


Jäänmurtaja Tarmolla ollaan Meripäivätunnelmissa! Juhlaliputuksen lisäksi Tarmo ilahduttaa festivaalikansaa tarjoamalla vapaan sisäänpääsyn kaikille lauantaina 28.7. ja sunnuntaina 29.7. klo 10-18! Lauantaina aluksella voi lisäksi tavata merellisiä toimijoita, sillä Suomen Konepäällystöliiton, Suomen merimuseon tuki ry:n ja Suomen Höyrypursiseuran edustajat ovat paikalla kertomassa toiminnastaan. Konepäällystöliitto ja Merimuseon tuki päivystävät aluksella koko päivän eli klo 10-18 ja Höyrypursiseurankin väki suurimman osan päivää. Tervetuloa vaihtamaan ajatuksia! Samalla voitte tutustua 50-vuotisjuhlaansa viettävän Suomen Höyrypursiseuran toiminnasta kertovaan valokuvanäyttelyyn. Huomaattehan, että lauantaina ja sunnuntaina Tarmolla ei järjestetä yleisöopastuksia.

Torstaina 26.7. ja perjantaina 27.7. Tarmolla eletään normaalin kesäaikataulun mukaan. Alus on avoinna klo 10-18 ja pääsymaksuun sisältyvät yleisöopastukset järjestetään klo 13.30 ja 15.30. Aikuisten pääsymaksu on 5 euroa tai Museokortti, alle 18-vuotiaat pääsevät Tarmolle aina maksutta. 

Tutut yhteistyökumppanimme eli Vellamon ystävät ry:n talkoolaiset päivystävät Tarmolla torstaista sunnuntaihin ja kertovat hekin omasta toiminnastaan. Vellamon ystävät tietävät niin Tarmosta kuin Vellamostakin yhtä ja toista. Kannattaa käydä juttusilla!

Hyvää tuulta ja iloisia Meripäiviä!

< Kaikki tapahtumat