Pehmeää Graniittia


Kotkalaisen kuva-artesaani Ilona Pakarisen Pehmeää Graniittia -näyttely koostuu pääosin akryyli -ja öljyvärimaalauksista, mutta mukana on myös taidegrafiikkaa sekä kolmiulotteista sommittelua. Kaikille Pakarisen teoksille ominaista ovat värikylläisyys ja suuret kontrastit.

Musiikki on aina ollut lähellä taiteilijan sydäntä. Erityisen tärkeä on ollut HIM, yksi suomalaisen rockmusiikin pioneereista, jonka tuotanto ja kappaleiden sanat ovat toimineet näyttelyn lähtökohtana. My Little Pony -hahmojen uudelleenkustomointi on ollut taiteilijan pitkäaikainen harrastus ja niinpä tuntui luontevalta sisällyttää näyttelykokonaisuuteen myös ponit, jotka ovat saaneet uuden ilmeen HIM-yhtyeen maailmasta. 

Ilona Pakarinen kertoo näyttelyn taustoista:

”HIM on ollut minulle aina bändeistä rakkain, ja yhtyeen musiikki tuntuu olleen läsnä elämäni ylä- ja alamäissä. Samoihin aikoihin, kun valmistuin kuva-artesaaniksi Kouvolan ammattiopistosta, HIM kertoi päättäneensä yhtyeen lopettamisesta. Syntyi ajatus ensimmäisestä yksityisnäyttelystäni valmiina kuva-artesaanina HIM-yhtyeen kappaleiden innoittamana. Samalla kun kiersin yhtyeen viimeisiä Suomen keikkoja yhdessä ystävieni kanssa, Pehmeää Graniittia oli minulla jo aluillaan. 

Näyttelyn työstäminen on ollut osaksi terapeuttinenkin kokemus. Teokset ovat syntyneet kappaleiden luomista mielikuvista ja henkilökohtaisista muistoista sekä sanoitusten merkityksestä. Joidenkin teosten inspiraationa on saattanut olla yksi ainoa sanoituksen fraasi.

Näyttely on syntynyt kunnianosoituksena yhtyeelle niin taitelijan kuin faninkin näkökulmasta, mutta toivon sen herättävän mielenkiintoa myös sellaisissa taiteenkatsojissa, joille HIM-yhtyeen tuotanto ei ole ennestään tuttua. Näyttelyn kantavia lauseita voisivat olla Musiikki elää aina ja Oodi taiteen ja kulttuurin kiertoradalle.” .

Pehmeää Graniittia on kotkalaisen kuva-artesaani (yo) Ilona Pakarisen ensimmäinen yksityisnäyttely taitelijan kotikaupungissa. Pakarisen ensimmäinen yksityisnäyttely oli esillä Kuusankosken Taideruukin Pato-Klubilla keväällä 2017 kuva-artesaaniksi valmistumisen yhteydessä. Lisäksi hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin vuosina 2005-2016.

Pehmeää Graniittia -näyttely on esillä 2.8.–28.9.2018 Tietokeskus Vellamossa. Näyttelyyn voi tutustua maksutta Tietokeskus Vellamon aukioloaikoina ti, to 10-16, ke 10-18 ja pe 10-15. Maanantaisin ja viikonloppuisin Tietokeskus on suljettu. 

Instagram: @satu_ilona  
 

< Kaikki tapahtumat