Kevään Tietoherkku-sarjan päättää kirjailija, toimittaja Martti Linnan luento Metsäpatruunoiden perintö keskiviikkona 22.4.2026 klo 17 Merikeskus Vellamon auditoriossa. Luento pohjautuu Linnan huhtikuussa 2026 ilmestyvään samannimiseen tietokirjaan (Reuna) ja toimii samalla kirjan julkistustilaisuutena. Kirjassaan Linna kertoo värikkäitä ja kiehtovia tarinoita metsäpatruunoiden elämästä, työstä ja merkityksestä Suomelle 1700-luvulta aina näihin päiviin saakka.

Hans Gutzeitin, William Ruthin, Rudolf Waldenin ja Antti Ahlströmin kaltaiset metsäpatruunat perustivat eri puolille Suomea Kaukaan, Nokian, Sunilan, Tervakosken ja Kemin kaltaisia teollisuusyhteisöjä tehtaineen, asuinalueineen, kirkkoineen ja kouluineen. Suomi nousi hyvinvointivaltioksi jalostamalla metsiensä vihreää kultaa. Noiden miesten ja naisten luomalla vauraudella ja hyvinvoinnilla on ollut, ja on yhä tärkeä ja näkyvä rooli niin Suomen itsenäistymisessä, kansainvälistymisessä, liikenneyhteyksien rakentamisessa, arkkitehtuurissa, taiteen rahoituksessa kuin suomalaisten jokapäiväisessä arjessakin. Kirjaansa varten Linna paitsi keräsi tarinoita patruunoista, kiersi myös kameran kanssa kuvaamassa heidän työnsä tuloksia eri puolilla Suomea.

Haminalainen Martti Linna on koulutukseltaan metsätalousinsinööri. Hän on julkaissut sekä proosaa että tietokirjoja muun muassa Suomenlahden historiasta, tanssilavakulttuurista sekä Hamina Tattoon 30-vuotishistoriikin.

Kymenlaakson museon järjestämälle Tietoherkku-luennolle on vapaa pääsy. Uutuuskirjaa on myytävänä luennon yhteydessä. Merikeskus Vellamon näyttelyihin on myös vapaa pääsy aina keskiviikkoiltaisin klo 17-20 ja tilaisuuden jälkeen on mahdollista tutustua esimerkiksi Kymenlaakson museon Puun vuoro -näyttelyyn, joka on kunnianosoitus Kymenlaakson metsäteollisuudelle ja sen tekijöille. Kymenlaakson museo on kohde Kymenlaakson Teollisuusperintöreitillä, joka on osa Suomen ja koko Euroopan laajuista reittiverkostoa.

Esitelmää voi seurata joko paikan päällä Merikeskus Vellamon auditoriossa tai suoratoistettuna verkossa alle lisättävän upotteen tai seuraavan linkin kautta: www.youtube.com/merikeskusvellamo/live Tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan Vellamon YouTube-kanavalla.

Kuva: Martti Linna, Metsäpatruunoiden perintö, Reuna Publishing House Oy.

Kutsu ystäväsi mukaan :)