Koronavuosi 2020 toi Merikeskus Vellamolle sekä haasteita että huikeita onnistumisia

Vuosi 2020 käynnistyi Kotkan Merikeskus Vellamossa vauhdikkaasti, sillä sekä tammi- että helmikuussa Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon näyttelyissä kävi selvästi enemmän museovieraita kuin edellisvuonna. Koronapandemia kuitenkin muutti tilanteen maaliskuun puolivälissä, kun museot suljettiin koko kevään ajaksi.

Kesälomakauden käynnistyessä ulkomaanmatkojen rajoitukset synnyttivät ennennäkemättömän kysynnän kotimaan matkailuun, mikä näkyi myös Merikeskus Vellamossa. Heinäkuussa Vellamon näyttelyissä kävi 24 709 museovierasta (13 179 heinäkuussa 2019) ja jäänmurtaja Tarmolla 11 046 (5 949) eli yhteensä huimat 35 755 museovierasta (19 128). Heinäkuun loppuun mennessä näyttelyiden kokonaiskävijämäärissä olikin jo kiritty edellisvuoden lukujen ohi kevään koronasulusta huolimatta (52 806 / 43 693).

Erinomainen vauhti jatkui myös elo-lokakuussa, mutta marraskuusta lähtien uudelleen vaikeutunut koronatilanne alkoi jälleen vaikuttaa kävijämääriin. Joulukuussa näyttelyihin sai ottaa enintään 10 henkilöä kerrallaan, mikä painoi joulukuun kävijäluvut hyvin alhaisiksi.

Koko vuoden näyttelykävijämääriin voidaan olla erittäin tyytyväisiä (yli 80 200 / 66 288). Vellamon kokonaiskävijämäärä jäi edellisvuotta pienemmäksi (n. 106 600 / 119 587), sillä kokous- ja tapahtumakävijöitä oli normaalia vähemmän, mutta kokonaisuutena vuotta voidaan pitää erittäin menestyksekkäänä. Lisääntyneet näyttelykävijät ja museokaupan kohonnut myynti pitivät Vellamon talouden tasapainossa kokousmyynnin ja tapahtumien vähenemisestä huolimatta.

Kohtalona Ruotsinsalmi vuoden näyttelymagneetti

Kesäkuun alkupuolella avautunut museoiden yhteinen suurponnistus Kohtalona Ruotsinsalmi osoittautui todelliseksi vetovoimatekijäksi. Monivuotinen näyttely kertoo nykyisen Kotkan edustalla vuonna 1790 käydyn Itämeren merkittävimmän meritaistelun ja sen jälkeen rakennetun linnoituskaupungin tarinan mm. 3D-mallinnoksia ja uusinta peliteknologiaa hyödyntäen. Näyttely sai avauduttuaan runsaasti positiivista julkisuutta ja ylistäviä arvioita, ja siihen matkattiin varta vasten kauempaakin.

Muista näyttelyistä voidaan mainita edellisvuosilta jatkaneet Merimonsterit, Tahdon! ja Lasia kaikille – Karhula 1889-2009. Näiden lisäksi yleisön nähtäville tuotiin myös useita kuva- ja visuaalisiin taiteisiin keskittyviä näyttelyitä, mm. Maaria Märkälän Tähtiyö ja ANTOcollectiven Maasta tullut. Tuttuun tapaan jäänmurtaja Tarmo ja ulkonäyttely Kuuri täydensivät kesällä Vellamon tarjontaa.

Digitaalisia museosisältöjä

Poikkeuksellinen vuosi lisäsi museoiden digitarjonnan kysyntää, ja Merikeskus Vellamonkin museosisältöihin saattoi tutustua myös verkossa: https://www.merikeskusvellamo.fi/museosisaltoja-verkossa/ .

Aivan uutena palveluna lanseerattiin Vellamo-kanava, jonka sisällöt täydentävät museoiden näyttelykokemusta sekä keveällä että syventävällä digitaalisella aineistolla, mutta toimivat myös sellaisinaan tai innostavat lähtemään museovierailulle. Tarinoiden taajuudelle voi virittäytyä osoitteessa www.vellamo-kanava.fi.

Lisätiedot:
Kehittämispäällikkö Annika Utriainen, annika.utriainen@merikeskusvellamo.fi, 040 674 3692

Merikeskus Vellamossa toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo, Merivartiomuseo, monitoimitila Ruuma, Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, museokauppa Plootu ja ravintola Laakonki. Löydät meidät Kotkan Kantasatamasta.

Avoinna 31.1.2021 asti ti-su 10-17. Muutokset mahdollisia, seuraamme viranomaisten koronasuosituksia. Pääsymaksut 12/6 €, Tarmo 5 €, alle 18-vuotiaat maksutta. Meillä käy Museokortti.

Kutsu ystäväsi mukaan :)