Neljä saarta Suomenlahdella

Jäähyväiset kotisaarille

<p>Toisen maailmansodan syttyminen johti ulkosaarten historian päättymiseen suomalaisina saarina. Saaret olivat Neuvostoliitolle strategisesti tärkeät ja se esitti Suomelle maaliskuussa 1939 haluavansa vuokrata ne 30 vuodeksi. Myös vaihtokauppaa ehdotettiin, mutta sekään ei toteutunut. Neuvostoliitto palasi asiaan saman vuoden loka-marraskuussa, mutta neuvottelut kariutuivat ja Suomen ja Neuvostoliiton välillä syttyi sota 30. marraskuuta 1939. </p>

<p>Suomalaiset ryhtyivät evakuoimaan raja-alueidensa väestöä kuitenkin jo lokakuussa 1939. Evakuointi tehtiin salassa. Seiskarin saaren asukkaat evakuoitiin Suursaari-laivalla 10.10.1939 Kotkaan. Heidät sijoitettiin Kymiin ja Vehkalahdelle. Kesäkuussa 1940 seiskarilaisten matka jatkui Länsi-Suomeen Turun saaristoon. </p>

<p>Suursaarelaiset lähtivät 11.10.1939 omilla jahdeillaan kohti Loviisaa, joka oli määrätty heidän evakuointipaikakseen. Samana päivänä evakuoitiin myös Tytärsaaren asukkaat, joiden tilapäisiksi sijoituspaikoiksi tulivat Pyhtää ja Loviisa. </p>

<p>Toisin kuin mantereelta evakuoidut, ulkosaarten asukkaat eivät päässeet palaamaan jatkosodan vuosina kotisaariinsa. Sodan hävinnyt Suomi luovutti saaret Neuvostoliitolle. Evakuoidut asukkaat aloittivat uuden elämänsä mantereella uusilla kotikonnuillaan, Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Länsi-Suomessa.</p>

Lavansaarelaisten evakkojen omaisuutta Kotkan kalarannassa. Kuva: Kymenlaakson museo.

Suursaari

<p>Suursaari on luovutetuista ulkosaarista suurin, pinta-alaltaan noin 21 neliökilometriä. Kotkasta on Suursaareen matkaa 40 kilometriä. Saarella on neljä kukkulaa, joista kolmen ääriviivat näkyvät Suomen mantereelle saakka. Korkein kukkuloista on Lounatkorkia. Suursaari oli yksi Suomen suosituimmista matkailukohteista 1920- ja 1930-luvulla. Suursaaren kaksi kylää, Suurkylä ja Kiiskinkylä, sijoittuivat saaren itärannalle. Saaren evakuoinnin aikaan asukkaita oli 772.</p>

Suursaaren Kappellahden uimaranta. Taustalla näkyy Suurkylä kirkontorneineen sekä Pohjoiskorkian majakka. Kuva: Kymenlaakson museo.

Tytärsaari

<p>Tytärsaaren pinta-ala on 8,3 neliökilometriä. Matkaa Kotkaan on 75 kilometriä. Tytärsaari oli itsenäinen kunta vuodesta 1899 lähtien, jolloin se erosi Suursaaresta. Saaren itärannalla on 2,5 kilometriä pitkä ja paikoin yli puoli kilometriä leveä valkoinen lentohiekka-alue, jonka korkeinta kohtaa nimitettiin Kaunismäeksi. Saaren asutus keskittyi etelärannalle, jossa alun perin oli yksi kylä. Se jakautui asutuksen kasvun myötä kolmeksi kyläksi, joista lännen puoleinen oli Pärttylä ja idän puoleinen Anttila. Pohjoisen puoleinen kylä oli Ylkylä eli Rämsänkylä. Saaren evakuoinnin aikaan asukkaita oli 436.</p>

Tytärsaaren Kaunismäen hiekkarantaa vuonna 1936. Kuva: Kymenlaakson museo.

Seiskari

<p>Seiskari on luovutetuista ulkosaarista pienin ja itäisin, matkaa Kotkaan on noin 90 kilometriä. Saaren pinta-ala on 4,2 neliökilometriä. Seiskarin saariryhmään kuuluu 33 saarta. Seiskarista tuli itsenäinen kunta vuonna 1903, jolloin se erosi Koiviston maalaiskunnasta. Saaren asutus oli sijoittunut länsirannalle kolmeen kylään, Lounakylään eli Seiskarinkylään, Pohjakylään ja Välikylään eli Kuussalonkylään. Seiskari oli aikoinaan Suomen tiheimmin asuttu maalaiskunta. Vuonna 1939 asukkaita oli 688.</p>

Seiskarin majakka kuvattu 1930-luvulla. Kuva: Kaarlon Valokuvaamo, Kymenlaakson museo.

Lavansaari

<p>Lavansaaren pinta-ala on 15,3 neliökilometriä. Kotkasta matkaa saareen on 70 kilometriä.

Omaksi kunnakseen Lavansaari tuli vuonna 1905. Saari on kaksiosainen. Kannas liittää toisiinsa pääsaaren ja sen itäpuolella olevan Suisaaren. Lavansaaressa oli kaksi kylää, Pohjakylä ja Lounatkylä. Väkiluvultaan Lavansaari oli luovutetuista ulkosaarista suurin. Kun se vuonna 1939 evakuoitiin, matkaan lähtijöitä oli 1 089. </p>

Kylänäkymä Lavansaaresta. Kuva: Kymenlaakson museo.

Meri leivän antaa

<p>Aika 1900-luvun alusta ensimmäiseen maailmansotaan asti oli ulkosaarten merenkulun loistokautta. Saarelaisten omistuksessa olleiden jaalojen, jahtien, kuunarien ja kaljaasien purjehduskausi kesti huhtikuusta lokakuun lopulle. Kotitarvepurjehduksessa kuljetettiin omia tavaroita. Lastina oli kalaa, hylkeenrasvaa, mukulakiviä ja perunoita. Rahtipurjehduksessa alukset täyttyivät muiden tavaroista. Saarelaisaluksissa kulkivat kivet, sorat, halot, laudat, paperimassat, tiilet, rehut, sementit ja jauhot. Määräsatamina olivat pääasiassa Pietari, Tallinna, Viipuri ja muut Suomenlahdet rannikkokaupungit. Myös luotsaus, majakanvartiointi ja meripelastustoiminta olivat saarelaisten töitä.</p>

Seiskarin majakkalaiturilla halkoja ja kylän väkeä 1920-luvulla. Kuva: Kymenlaakson museo.

Ahti suo antejaan

<p>Ulkosaarelaisten yksi pääelinkeinoista oli kalastus. Tärkein saaliskala oli haili, jota pyydettiin verkoilla ja nuotilla. Ulkosaarista vain Lavansaaressa ja Seiskarissa kalastettiin myös talvisin. Pitkillä pyyntimatkoilla viivyttiin viikkoja ja yöt vietettiin nuottahuoneissa tai jäälle vedetyissä majoissa eli putkissa. Majat olivat vain muutaman neliön kokoisia ja sisustuksena niissä oli kerrossängyt, kamiina ja pieni pöytä.</p>

Suursaarelaiset nostamassa kalaverkkoja aamuhämärissä. Kuva: J.W. Mattila, Kymenlaakson museo.

Etsii, etsii vaan ei soisi löytävänsä

<p>Tämän vanhan arvoituksen mukaan ajatteli moni ulkosaarelainenkin tutkiessaan kalaverkkojaan ja etsiessään niistä reikiä. Verkkojen parsiminen, saarelaisittain parantaminen, oli jatkuvaa työtä. Kalaverkkoja paransivat tavallisesti naiset ja vanhukset. Verkkojen pauloitus puolestaan oli miesten työtä. Samalla verkon yläreunaan lisättiin kohot, joiden avulla se pysyi veden pinnalla tai pinnan lähellä. Alareunaan kiinnitetyt painot taas pitivät verkon vedessä pystysuorassa.</p>

Marja Halli parsii kalaverkkoa Tytärsaaressa vuonna 1931. Kuva: Kymenlaakson museo.

Hyötyä hylkeestä

<p>Hylkeenpyynti oli saaristossa merkittävä sivuelinkeino. Saatu saalis jaettiin pyyntikunnan eli arttelin kesken. Kuutin ja emähylkeen lihaa valmistettiin syötäväksi yleensä keitettynä. Hylkeenrasva suolattiin tynnyreihin ja vietiin tavallisesti Loviisaan, jossa se vaihdettiin suolaan ja erilaisiin tavaroihin. Omiksi tarpeiksi rasvasta keitettiin veneiden kyllästämiseen öljyä. Rasvaa käytettiin myös kenkävoiteissa. Nahkoja valmistettiin omiin tarpeisiin, mutta niitä myös myytiin. Apuna hylkeenpyynnissä olivat hyljekoirat, joita saarissa oli sadoittain.</p>

Hylkeenpyytäjät saaliineen rannassa. Kuva: Lauri Haapaniemi, Kymenlaakson museo

Lomaparatiiseja

<p>Suursaari oli yksi Suomen suosituimmista matkailukohteista 1920- ja 1930-luvulla. Vähitellen matkailijat löysivät tiensä myös muihin ulkosaariin. Matkailijoita vetivät puoleensa saarten luonto, merinäkymät, hiekkarannat ja idylliset kalastajakylät asukkaineen. Säännöllinen laivaliikenne saariin vakiintui 1920-luvulla. Tunnetuin aluksista oli S/S Suursaari. Matkailijoiden päivät saarissa kuluivat uiden, rannalla lekotellen ja luonnossa kävellen. Suursaaren ja Seiskarin hiekkarannoille rakennettiin uimakoppeja ja kioskit tarjosivat virvokkeita. Matkailijat majoittuivat saarelaistaloihin, sillä hotelleja tai muita majoitustiloja ei muutamaa huonetta lukuun ottamatta ollut. Tunnetuin ulkosaarten ravintoloista oli Suursaaren Kasino, joka valmistui vuonna 1937.</p>

<p>Saaret ovat luovutuksen jälkeen olleet matkailijoilta pääsääntöisesti suljettuja. 1990-luvun alussa tehtiin saarille muutamia kotiseutumatkoja, mutta sen jälkeen saaret eivät ole oikein satamiaan suomalaisille avanneet, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.</p>

Tytärsaarelaisia synnyinsaarensa kirkon edustalla kesällä 1992. Vierailu saarella ei nostanutkaan tunteita pintaan kuten lapsena koettu lähteminen. Saari oli muuttunut niin paljon, ettei se ollut enää sama kuin muistoissa elävä kotisaari. Kuva: Kymenlaakson museo.

Ulkosaarten evakuoidut kirkot

<p>Ihmisten evakuoimisen yhteydessä pelastettiin sodan jaloista myös saarissa sijainneiden puukirkkojen esineitä. Turvaan saadut ulkosaarten kirkkojen esineet ovat nykyisin sijoitettuna ympäri Suomea ja jopa ulkomailla. </p>

<p>Seiskarin kirkosta evakuoitiin kaikkiaan neljä kirkkolaivaa. Kolmimastoinen täystakiloitu Cezina on suurten purjelaivojen viimeisen kukoistuskauden kauppalaivojen näköinen. Votiivilaivan on valmistanut Jaakko Pulli vuonna 1918 kiitokseksi pelastumisestaan räjähdysainelastissa olleen norjalaisaluksen tulipalosta.</p>