Museot

Yllättäviä näkökulmia.

Merikeskus Vellamon museot tarjoavat eväitä oman elämän, perheen ja suvun näkemiseen osana historian kulkua. Ei valmiita vastauksia, ei yhtä totuutta, vaan avaimia ajatteluun. Omien kokemusten kautta syntyy linkkejä menneestä nykyisyyteen ja tulevaan.

Toiminnallisuus on museoissa tärkeää, samoin elämykset ja saavutettavuus. Näyttelyihin voi tutustua kuunnellen, katsellen, haistellen, tunnustellen, leikkien ja pelaten. Perehdy koko kattaukseen tai poimi parhaat herkut. Kaikki näyttelyt ovat nautittavissa samalla pääsylipulla.

Suomen merimuseo

on osa Suomen kansallismuseota. Merimuseo kertoo suomalaisen ja samalla hyvin kansainvälisen merenkulun tarinaa. Merta pitkin kulkevat niin ihmiset, tavarat kuin ajatuksetkin. Lähelle ja kauas, vaikka maailman ääriin.

Kymenlaakson museo

toimii Kotkan kaupunginmuseona ja Kymenlaakson maakuntamuseona. Sen tarinoissa on juhlaa ja arkista puurtamista, jokivartta ja merta, satamakaupungin rosoista elämää.

Merivartiomuseo

avaa merivartijoiden työtä kieltolain ajoista aina nykypäivään asti. Merivartiomuseo on toteutettu yhteistyössä Rajavartiolaitoksen kanssa.