Merikeskus Vellamo

Suomeksi In English Tekstiversio
På svenska Πo-pyccκи
Museot_uusi Kuvaaja: Mikko Nikkinen

Ajattelun avaimia ja oivalluksen siemeniä.

Museoissa ei tarjota valmiiksi pureskeltuja vastauksia.

Museoiden vanha sanonta ”Ei voi tulkita tulevaisuutta, ellei tunne menneisyyttä” on edelleen ajankohtainen. Menneisyyden tunteminen ei kuitenkaan tarkoita siihen uppoamista, vaan nykyajan museot elävät vahvasti tätä päivää ja katsovat myös tulevaisuuteen.

Merikeskus Vellamo on suomalaisen ja eurooppalaisen museomaailman kärkihankkeita. Se on toteutettu Suomen valtion ja Kotkan kaupungin yhteistyönä ja julistaa näin perustaltaankin yhteistyön, verkottumisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeyttä.

Museot eivät ole passiivisia menneen säilyttäjiä, vaikka vanhan vaaliminen niiden toimintaan kuuluukin. Päinvastoin, ne ovat omaksuneet aktiivisen roolin yhteisöissään ja tätä periaatetta Merikeskus Vellamokin elää todeksi.

Merikeskus Vellamossa toimivat Suomen merimuseo ja Kymenlaakson museo haluavat tarjota kävijöilleen eväitä oman elämän, perheen ja suvun näkemiseen yhteisön ja yhteisen historian osina. Ne haluavat tarjota näkökulmia ja tulkintoja menneisyyteen ja osin myös nykypäivään.

Ei valmiita vastauksia, ei yhtä totuutta, vaan avaimia omaan ajatteluun. Omien kokemusten ja tunne-elämysten kautta syntyy oivalluksia, syntyy linkkejä menneestä nykyisyyteen ja tulevaan. Jokainen museokävijä luokoon oman tulkintansa todellisuudesta.

 

 

 

Merikeskus Vellamo
Tornatorintie 99, 48100 Kotka
Puhelin: 040 350 0497
info@merikeskusvellamo.fi