Pako Pompejista näyttää pysäytyskuvan rikkaasta kulttuurista tuhon hetkellä

Pako Pompejista -näyttely tuo esiin antiikin Rooman kaupunkien Pompejin ja Herculaneumin loiston, asukkaiden arjen ja kohtalon luonnonkatastrofin hetkellä. Samalla se kertoo harvoin kuullun tarinan Rooman laivaston uhkarohkeasta yrityksestä pelastaa kaupunkien asukkaat tuholta. Näyttely on avoinna Merikeskus Vellamossa Kotkassa 31.3.–1.10.2023.

Pompejin ja Herculaneumin kaupungit tuhoutuivat Vesuviuksen tulivuoren purkauksessa vuonna 79 jaa. Kaupungit ja asukkaat alleen haudannut tuhka takasi sen, että Pompeji on yksi parhaiten säilyneistä arkeologisista kohteista maailmassa.

Tänä vuonna arkeologisten kaivausten aloittamisesta tulee 275 vuotta. Useita metrejä paksun pikkukivi- ja tuhkakerroksen alta löydetään yhä uusia osoituksia edistyksellisestä kulttuurista ja siitä elämästä, mitä liki 2 000 vuotta sitten elettiin.

”Pompeji on poikkeuksellinen, koska sen ansiosta olemme saaneet runsaasti tietoa tavallisen kaupungin arjesta ja pysäytyskuvan roomalaisen keskiluokan elämästä hetkeä ennen tuhoa”, näyttelypäällikkö Minerva Keltanen Suomen kansallismuseosta sanoo.

Uuniin jäänyt leipä ja kipsivaloksia tuhkan alle hautautuneista uhreista

Näyttelyyn on saatu kaikkiaan 160 alkuperäistä esinettä Napolin museoista ja Suomen kansallismuseon omista kokoelmista. Joukossa on niin meriarkeologisia löytöjä, koruja, seinämaalauksia, mosaiikkeja kuin veistoksiakin, jotka todistavat rikkaasta kulttuurista ja loistokkaasta arjesta.

Esillä on myös kipsivaloksia tuhkan alle hautautuneista uhreista. ”Ruumiit ovat siinä asennossa, mihin ne jäivät Vesuviuksen tulivuoren purkautuessa. Vuonna 1863 kaivauksia johtanut Giuseppe Fiorelli keksi kaataa kipsiä ruumiin jättämään tyhjään tilaan. Kun tuhka sitten poistettiin, ruumiin muoto ja jopa kasvojen ilmeet saatiin talteen”, Keltanen kertoo.

”Kiinnostavaa on, kuinka hyvin kaikki yksityiskohdat ovat näihin aikoihin asti säilyneet. Näyttelyssä on jopa tulivuoren purkauksen aikaan uunissa paistumassa ollut leipä”, näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen Suomen merimuseosta kertoo.

Suomen kansallismuseon kokoelmiin esineitä on kertynyt muun muassa suomalaisten merimiehien ja tutkijoiden tuomina. Tällainen on esimerkiksi erään keräilijän lahjoittama pieni fallosamuletti. Sen suojaava voima liittyi hedelmällisyyteen ja elinvoimaan, mutta samalla säädyttömyyden ajateltiin aiheuttavan häpeää ja naurua ja näin kääntävän pahan silmän pois kantajastaan.

Lisäksi näyttelyssä on meriarkeologisia löytöjä, kuten sodankäynnissä käytetty laivan etuosan törmäyspuskuri, rostrum. ”Käytännössä se toimi siten, että sotalaiva ohjattiin törmäämään vihollisen alukseen, jolloin se upposi”, Tirkkonen kertoo.

Uhkarohkea merioperaatio asukkaiden pelastamiseksi

Pako Pompejista -näyttelyssä voi tutustua myös harvoin kerrottuun tarinaan Rooman laivaston uhkarohkeasta yrityksestä pelastaa kaupunkien asukkaat.

”Peräti 12 aluksen pelastusoperaation käynnisti luonnontutkija ja sotilas Plinius vanhempi. Vaikka Pliniukselle kävi huonosti, on tarina jäänyt muistiin tämän sisarenpojan Plinius nuoremman ainutlaatuisen silminnäkijäkuvauksen ansiosta”, Tirkkonen kertoo.

Yleisöopastuksia, arkeologin hiekkalaatikko ja Pompejin koristeellisia puutarhoja

Näyttelyn aikana kävijöille on tarjolla opastettuja kierroksia ja yleisöluentoja.

Pompejin koristeellisista puutarhoista ja niiden tutkimuksesta kuullaan tutkijatohtori Samuli Simeliuksen luennolla 19.4. klo 17. Luento myös striimataan verkon kautta.

Torstaisin järjestettävillä lounastreffeillä 20.4. ja 18.5. klo 11.30–12 kierretään näyttely ja kuullaan Pompejin elämästä ja arjesta.

Myös lapsille ja kouluille on ohjelmaa. Kesällä kaikki 7–12-vuotiaat pääsevät ohjattuun työpajaan arkeologin hiekkalaatikolle. Kaivauksilla etsitään hiekan seasta luurangon luita ja esineitä. Arkeologin hiekkalaatikko on avoinna päivittäin 5.6.–28.7. klo 11 ja 14.30. Maksuton etäopastus kouluille puolestaan järjestetään 15.5. klo 12.

Kesäaikaan yleisöopastuksia on tiistaista sunnuntaihin 27.6.–13.8.2023 klo 12–12.30. Muu ohjelmisto täydentyy myöhemmin.

Opastukset ja yleisötapahtumat sisältyvät pääsymaksun hintaan. Alle 18-vuotiaille sisäänpääsy on aina ilmainen.

Näyttelyn ovat tuottaneet italialaiset Expona ja Contemporanea Progetti yhdessä Suomen kansallismuseon kanssa, ja se toteutetaan Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon yhteistyönä. Näyttely perustuu Australian kansalliseen merimuseoon suunniteltuun näyttelykonseptiin.

Pako Pompejista on avoinna 31.3.–1.10.2023 Merikeskus Vellamossa (Tornatorintie 99, Kotka).

Lisätiedot:
14.4. asti: näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen, Suomen merimuseo, puh. 0295 33 6494, erik.tirkkonen(at)kansallismuseo.fi
Näyttelypäällikkö Minerva Keltanen, Suomen kansallismuseo, puh. 0295 33 6463, minerva.keltanen(at)kansallismuseo.fi
15.4. alkaen myös: museolehtori Johanna Aartomaa, Suomen merimuseo, puh. 0295 33 6486, johanna.aartomaa(at)kansallismuseo.fi

Näyttelyn kuvapankki (täydentyy myöhemmin). 

Kutsu ystäväsi mukaan :)