Meritse kulkevat niin ihmiset, tavarat kuin ajatuksetkin. Merimuseon näyttelyssä liikutaan merta pitkin ajassa ja paikassa, laivoilla ja satamissa, kaukomailla ja kotirannoilla. Matkan kiintotähtinä ovat pohjoisen taivaamme Pohjantähti ja eteläisen pallonpuoliskon Etelän risti, jotka ohjaavat niin kotivesillä kuin valtamerilläkin.
Näyttelyn runsaasta tarjonnasta voidaan nostaa esiin vaikkapa 1700-luvulla uponneen Borstö I -hylyn ainutlaatuinen esineistö. Hylkylöydöt kertovat elävää ja kiehtovaa tarinaa menneiden aikojen merielämästä ja elämästä laajemminkin. Komea 7,5 metrin mittainen pienoismalli puolestaan herättää eloon matkustajalaiva s/s Arcturuksen dramaattisine vaiheineen.
Finnjet – Itämeren nopein hotelli, Itämeren vinttikoira – on esillä monin tavoin. Venehallin seinällä ihastuttaa aluksen pääportaikossa sijainnut Kimmo Kaivannon suuri taideteos ”Suomalaisia kuvia”. Näyttelyssä selviää, millainen on Finnjetin uittomalli tai miltä B-luokan sisähytti näytti siivoojan ryhtyessä työhön.
Osana päänäyttelyä ovat myös talvimerenkulku ja jää. Suuri jääseinä muistuttaa talvisista olosuhteistamme ja siitä, miten valtavan mullistuksen jäänmurtajat toivat Suomen merenkulkuun.