Maaria Märkälä (s. 1964) on maisemamaalari, jonka maalauksiin vaikuttavat oma elämä ja arki, mutta myös tehdyt matkat. Koko maalausprosessi on taiteilijalle hidasta matkantekoa.

Pinkkien ja vihreiden alppiruusujen rinnalle on viime aikoina tullut valoja pimeyksien reunoilla. Maalatessaan Märkälä on miettinyt aavikolla taivasalla nukuttua yötä ja sitä, miten merimiehet ennen suunnistivat tähtiä apuna käyttäen.

Hän on miettinyt tähtitaivasta ja sitä, miten valosaaste muuttaa maailmaa aiheuttaen hyönteiskatoa, ihmisten ja eliöiden luonnollisen rytmin rikkoutumista ja pimeähormonituotannon häiriintymistä. Valosaasteen takia avaruutta ja tähtiä on lähes mahdoton havainnoida.

Märkälä maalaa kerroksittain ja haluaa maalata päällimmäiseksi valon muistoksi elämän hyvistä puolista ja kauneudesta.

Maaria Märkälä on opiskellut Pekka Halosen akatemiassa ja Vapaassa Taidekoulussa. Hänellä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja mm. Saksassa ja Virossa, ja lisäksi hän osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin kotimaan lisäksi mm. Portugalissa, Ranskassa, Unkarissa ja Brasiliassa. Märkälän töitä on mm. Suomen valtion ja Kansallisgallerian taidekokoelmissa ja Helsingin taidemuseo HAM:n kokoelmissa sekä monissa koti- ja ulkomaisissa yksityiskokoelmissa.

 

Virtuaalinäyttely

Näyttely toteutettiin ensimmäistä kertaa Gallerian historiassa myös kokonaan virtuaalisena. Tila on kuvattu 360° tekniikalla ja virtuaalipresentaatiosta löytyy teoskuvien ja -tietojen lisäksi haastattelumateriaalia videoiden muodossa.

Kutsu ystäväsi mukaan :)