Suomen merimuseon intendentti FT Anne Ala-Pöllänen esitelmöi keskiviikkona 8.4.2026 klo 17 Merikeskus Vellamon auditoriossa M/S Kristina Reginasta. Kotkalaisen Kristina Cruises -varustamon M/S Kristina Regina on legendaarinen, myös Vanhana rouvana tunnettu matkustajalaiva. Se purjehti yli kahden vuosikymmenen ajan Itämerellä, Välimerellä ja Atlantilla mukanaan sadoittain suomalaisia risteilymatkustajia. Aluksen taru risteilyliikenteessä päättyi vuonna 2010, kun se poistettiin liikenteestä ja siirrettiin Aurajokeen vanhalla nimellään S/S Bore.

M/S Kristina Reginan tarina on merkittävä osa suomalaisen risteilyliikenteen historiaa. Useat suomalaisista varustamoista yrittivät jo 1960-luvulla löytää toimivaa konseptia risteilyliikenteeseen kansainvälisillä vesillä, mutta ne kaatuivat joko epäsopiviin aluksiin tai moninkertaiseen epäonneen, kuten Sally Albatrossin kohtalo tulipalon ja karilleajon uhrina kertoo. Partasten perheyritys Kristina Cruises onnistui paremmin kuin yksikään edeltäjistään.

Suomen merimuseon intendentti FT Anne Ala-Pöllänen kertoo M/S Kristina Reginan tarinan pohjautuen dokumentointeihin, jotka tehtiin aluksen viimeisenä toimintavuonna 2010. Suomen merimuseon ja Forum Marinumin dokumentointiprojektissa asiantuntijat matkasivat sen miehistön ja matkustajien mukana niin Välimeren kuin Itämeren aalloilla. Tule mukaan kuulemaan kiehtova tarina suomalaisesta sisusta ja yrittämisen voimasta.

Suomen merimuseon järjestämälle Tietoherkku-luennolle on vapaa pääsy samoin kuin näyttelyihin Merikeskus Vellamossa aina keskiviikkoiltaisin klo 17–20. Esitelmää voi seurata joko paikan päällä Vellamon auditoriossa tai suoratoistettuna verkossa. Linkki suoratoistoon: www.youtube.com/merikeskusvellamo/live Tallenne on nähtävillä Vellamon Youtube-kanavalla kahden viikon ajan.

Kutsu ystäväsi mukaan :)