Elokuun 25. päivänä vuonna 1789 Ruotsinsalmessa käytiin verinen yhteenotto Ruotsin ja Venäjän saaristolaivastojen välillä. Kyse oli Kustaan sodan 1788-1790 ensimmäisestä isosta saaristolaivastojen välisestä taistelusta, joka lopulta päättyi ruotsalaisten häviöön ja laivaston pakoon kohti Loviisan turvasatamaa. Jälkeenpäin ruotsalaiset vähättelivät tappiotaan ja vastaavasti venäläiset kehuivat omaa menestystään. Mitä taistelussa todella tapahtui ja mitkä olivat seuraukset?

Tutkija FM Marcus Lepola nostaa esille vähemmän tunnetun meritaistelun, sen taistelupaikan sekä arkeologiset jäänteet. Esitelmässä tarkastellaan taistelun kulkua sekä sitä, mitkä seikat vaikuttivat ruotsalaisten häviöön. Lisäksi Lepola esittää, millä tavoin tämän taistelun häviö johti ruotsalaiset kohti seuraavan vuoden voitokasta taistelua. Lepola työskentelee Suomen merimuseossa Alfred Kordelinin säätiön rahoittamassa projektissa, jossa työstetään mm. Vellamon tulevan Ruotsinsalmi-aiheisen näyttelyn sisältöjä.

Tietoherkku-luennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Myös Merikeskus Vellamon näyttelyihin on vapaa pääsy aina keskiviikkoiltaisin klo 17-20.

Johan Tietrich Schoultz: Bataljen vid Svensksund den 24 Augusti 1789. Kuva Sjöhistoriska museet, Tukholma

Kutsu ystäväsi mukaan :)