Vellamon ystävät ry:n koordinoima museokaveritoiminta jatkui Merikeskus Vellamossa vilkkaana myös vuonna 2020, vaikka koronarajoitukset pakottivatkin vapaaehtoistyön välillä tauolle. Tammi-maaliskuun ja elo-marraskuun aikana Vellamossa vieraili kaikkiaan 106 Museokavereiden luotsaamaa ryhmää, joissa oli osallistujia peräti 798. Museokaverit olivat auttavina käsinä myös tapahtumissa ja yksittäisten ihmisten näyttelykäynneillä. Museokaveri oli paikalla 111 tilaisuudessa 190 kertaa ja työtunteja kertyi lähes 700.

Museokavereiden johdolla Vellamon näyttelyihin tutustuivat mm. lukuisat kotkalaiset seniorit, joiden yhdistetyn museovierailun ja lounasruokailun kustansi Kotkan kaupunki ikäihmisten virkistykseen tarkoitetuista jäämistövaroista. Syksyllä uusina kohderyhminä nähtiin sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ikääntyneitä jäseniä sekä ikääntyneitä maahanmuuttajia, joiden näyttelykäynnit järjestettiin yhteistyössä Kotona täälläkin -hankkeen kanssa.

Museokaverit ovat Merikeskus Vellamon perehdyttämiä vapaaehtoisia, joiden seura on ilmaista. Museokaverit eivät ole oppaita, vaan kanssakulkijoita, jotka voivat tulla seuraksi tai avuksi näyttelykäynnille. Vuonna 2020 toiminnassa oli mukana 30 aktiivista Museokaveria, jotka osallistuivat innokkaasti tapahtumiin ja saivat vastineeksi hyvän mielen, mukavaa toimintaa päivään ja uusia tuttavia.

Lisätietoa museokaveri- ja ystävätoiminnasta löytyy näistä linkeistä:
https://www.merikeskusvellamo.fi/museokaveri/
https://www.merikeskusvellamo.fi/info/ystavatominta/

Lisätiedot.
Museokaveritoiminnan koordinaattori Marja Merjovuo, 0400 659 928, marja.merovuo@gmail.com
Kehittämispäällikkö Annika Utriainen, 040 674 3692, annika.utriainen@merikeskusvellamo.fi

Kutsu ystäväsi mukaan :)