Merikeskus Vellamo on avannut verkkoon Vellamo-kanavan, jolla voi uppoutua näyttelyistä tuttuihin teemoihin monipuolisen sisällön avulla. Näyttelyiden tutkimus- ja suunnitteluvaiheessa syntyy yleensä valtavasti tekstiä ja muuta aineistoa, jota joudutaan matkan varrella karsimaan, kun fyysisen näyttelytilan seinät tulevat vastaan. Vellamo-kanavan ideana on täydentää näyttelyjen sisältöjä sekä keveällä että syventävällä digitaalisella aineistolla ja samalla vastata monipuolisten digisisältöjen kasvavaan kysyntään.

Kanavan ensimmäinen teema on Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely, johon liittyen tarjolla on niin kevyttä kuin painavaakin asiaa, mm. videoita museon kulisseista sekä hylkyjen ja hylyistä nostettujen esineiden 3D-malleja. Kotisohvalta käsin voi syventyä meriarkeologian kiehtovaan maailmaan tai bussimatkalla viihtyä kepeän Kuka Ruotsinsalmen hahmo olisit? -testin parissa. Syksyyn mittaan luvassa on vielä Ruotsinsalmen henkilötarinoita näyttelijä Tommi Korpelan lukemina. Talven aikana Vellamo-kanavalle avataan myös uusia teemoja: lapsiperheille totta ja tarua merihirviöistä ja häitä suunnitteleville tai joskus rakastuneille tunne-elämyksiä kymenlaaksolaisista hääpuvuista ja rakkaustarinoista.

Googlen yhteisötuen rahoituksella luodun Vellamo-kanavan digitaaliset sisällöt täydentävät museoiden näyttelykokemusta, mutta toimivat myös sellaisinaan tai innostavat lähtemään museovierailulle. Nykypäivänä digitaalisuus ei ole oma erillinen juttunsa kivijalkamuseon rinnalla, vaan osa kaikkia museon toimintoja. Vellamo-kanava tuo sisällöt asiakkaiden luo. ”Näet kaiken kaikkiaan vähän enemmän”, luvataan Vellamo-kanavan etusivulla.

Virittäydy tarinoiden taajuudelle: www.vellamo-kanava.fi

Lisätiedot:
Tutkija Elina Pylsy-Komppa, elina.pylsy-komppa@kotka.fi, 040 350 6368

Kutsu ystäväsi mukaan :)