Tapahtumat

Mitä Merikeskus Vellamossa on meneillään juuri nyt tai tulossa piakkoin?

Majakkalaivoja ja merentutkimusta27.8.2022 klo 12-14.30

Majakkalaivoja ja merentutkimusta
27.8.2022 klo 12-14.30

Esitelmä- ja elokuvailtapäivä juhlistaa kesäkuussa yleisölle avattua majakkalaiva Kemiä ja tapahtumapäivänä vietettävää Suomen luonnon päivää. Esitelmistä selviää mm. majakkalaivojen ja majakoiden rooli merentutkimusasemina. Klo 12 Juha-Markku Leppänen &...

Majakkalaivoja ja merentutkimusta27.8.2022 klo 12-14.30

Majakkalaiva Kemi
Avajaispäivä 27.6.2022

Majakkalaiva Kemi avautuu Merikeskus Vellamon museolaiturissa 27.6.2022. Vuonna 1901 Porissa rakennettu Kemi on Suomen viimeinen käytössä ollut majakkalaiva. Se avautuu yleisölle pitkän tauon jälkeen ja nyt ensi kertaa Kotkassa. Edellisen kerran Kemi on ollut avoinna...

Lohisoitto Vellamossa! Vellamo Soul.10.6.2022 klo 19

Lohisoitto Vellamossa! Vellamo Soul.
10.6.2022 klo 19

Lohisoitto laittaa ison soul-vaihteen pykälään, kun Nina Mya ottaa Vellamon Venehallin haltuunsa kuusihenkisen yhtyeensä kanssa. Mya on julkaissut neljä sooloalbumia, viimeisimpänä Just Another Lonely Soul, jonka musiikkia kuullaan Lohisoiton konsertissa. Albumin...

Ruotsinsalmi-paviljongin avajaisetTapaa tutkija 10.6.2022 klo 12-16

Ruotsinsalmi-paviljongin avajaiset
Tapaa tutkija 10.6.2022 klo 12-16

Tervetuloa Ruotsinsalmi-paviljonkiin katsomaan, mitä Varissaaren lämpimien auringonottokallioiden ympärillä tapahtui yli 230 vuotta sitten. Paviljongissa kerrotaan Ruotsinsalmen taisteluista 1789 ja 1790 sekä hylyistä, jotka lepäävät meren pohjassa saaren ympärillä....

Lohisoitto Vellamossa! Lohisoiton Etnoklubi.9.6.2022 klo 19

Lohisoitto Vellamossa! Lohisoiton Etnoklubi.
9.6.2022 klo 19

Pekko Käppi & K:H:H:L on tamperelainen, Suomen folkrocktaivaan nykyhetken kuumin ja kovaäänisin nelikko. Yhtyeeltä on ilmestynyt neljä levyä, jotka ovat olleet arvostelumenestyksiä ympäri maailmaa. Arvostettu brittiläinen musiikkijulkaisu kuvaili yhtyettä lauseella...

Majakkalaivoja ja merentutkimusta27.8.2022 klo 12-14.30

Tietoherkku. Majakkalaiva Kemin restaurointi.
4.5.2022 klo 17

Majakkalaiva Kemi on Suomen viimeinen toiminnassa ollut majakkalaiva ja ainoa Suomessa palvelleista kahdeksastatoista majakkalaivasta, joka on museoitu. Majakkatoiminnan ohessa alus toimi myös luotsiasemana. Valtakunnallisesti merkittävän museolaivan arvoa lisäävät...

Virvo varvo Vellamo!10.4.2022 klo 10

Virvo varvo Vellamo!
10.4.2022 klo 10

Kaipaako teidän perheen virpoja virpomispaikkaa? Pienet trullit, kissat, puput ja muut virpojat ovat tervetulleita Vellamon infotiskille virpomaan sunnuntaina 10.4.2022. Virpominen on lasten pääsiäisperinne, jossa käydään toivottamassa onnea ja terveyttä naapurille....

Virtaa Vellamosta. Saariretket.5.4.2022 klo 10-11.30

Virtaa Vellamosta. Saariretket.
5.4.2022 klo 10-11.30

Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Kotkan Seudun muistiyhdistys ry järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia keskustelu- ja muisteluhetkiä Merikeskus Vellamossa. Tervetuloa mukaan kertomaan ja kuuntelemaan tarinoita! Kevään viimeisellä Virtaa Vellamosta...

Satumetsän TaikatalviLastenkonsertti 2.4.2022 klo 13

Satumetsän Taikatalvi
Lastenkonsertti 2.4.2022 klo 13

Kotkan ja Haminan Minijouset sekä Kotkan rytmijouset esiintyvät Satumetsän Taikatalvi -konsertissa Vellamon Venehallissa. Konsertin ohjauksesta vastaavat Eija Vilkki, Sirkku Mantere ja Esa Heikkilä, ja pianistina toimii Esa Ylönen. Satumetsän Taikatalven on...

Virtaa Vellamosta. Esineen tarina tai muisto.29.3.2022 klo 10-11.30

Virtaa Vellamosta. Esineen tarina tai muisto.
29.3.2022 klo 10-11.30

Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Kotkan Seudun muistiyhdistys ry järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia keskustelu- ja muisteluhetkiä Merikeskus Vellamossa. Tervetuloa mukaan kertomaan ja kuuntelemaan tarinoita! Kevään muisteloiden aiheita ovat: Esineen...

Virtaa Vellamosta. Talojen tarinoita.22.3.2022 klo 10-11.30

Virtaa Vellamosta. Talojen tarinoita.
22.3.2022 klo 10-11.30

Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Kotkan Seudun muistiyhdistys ry järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia keskustelu- ja muisteluhetkiä Merikeskus Vellamossa. Tervetuloa mukaan kertomaan ja kuuntelemaan tarinoita! Kevään muisteloiden aiheita ovat: Talojen...

Virtaa Vellamosta. Joukkue liikuttaa.15.3.2022 klo 10-11.30

Virtaa Vellamosta. Joukkue liikuttaa.
15.3.2022 klo 10-11.30

Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Kotkan Seudun muistiyhdistys ry järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia keskustelu- ja muisteluhetkiä Merikeskus Vellamossa. Tervetuloa mukaan kertomaan ja kuuntelemaan tarinoita! Kevään muisteloiden aiheita ovat: Joukkue...

SateenkaaripolkuSateenkaaripolku Merikeskus Vellamon näyttelyissä

Sateenkaaripolku
Sateenkaaripolku Merikeskus Vellamon näyttelyissä

Tausta Vuosi 2021 oli tärkeä merkkivuosi sateenkaariyhteisölle. Tällöin oli kulunut 50 vuotta siitä, kun homoseksuaalisten tekojen rangaistavuus poistettiin Suomen rikoslaista. Kuluneiden vuosikymmenien aikana tapahtunut yhteiskunnallinen asennemuutos ei ole...

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.25.5.2022 klo 18

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.
23.2.2022 klo 18

Kotkan seudun musiikkiopiston oppilaat konsertoivat Vellamon Venehallissa. Konserttiin on vapaa pääsy samoin kuin Vellamon näyttelyihin kuten aina keskiviikkoiltaisin klo 17-20. Muistathan huolehtia riittävästä turvavälistä. Suosittelemme kasvomaskin käyttämistä yli...

Tietoherkku. Pikkulotista lottatytöiksi.23.2.2022 klo 17

Tietoherkku. Pikkulotista lottatytöiksi.
23.2.2022 klo 17

Lotta Svärd -järjestö oli naisten vapaaehtoinen ja aseeton maanpuolustusjärjestö, joka toimi vuosina 1921—1944. Järjestö alkoi kasvattaa seuraavaa lottasukupolvea tyttötyön kautta 1930-luvun alussa. Pikkulottatoiminnasta tuli nopeasti aikakauden tyttöjen suosituin...

Tietoherkku. Tarinoita Ruotsinsalmen ihmisistä.16.2.2022 klo 17

Tietoherkku. Tarinoita Ruotsinsalmen ihmisistä.
16.2.2022 klo 17

Historiankirjoitus tuntee hyvin Ruotsinsalmen meritaistelut ja linnoituksen, mutta vähemmän tiedetään niistä ihmisistä, jotka kokivat sodan melskeen ja linnoituksen arkipäivän. Varsinkin rivisotilaiden ja tavallisen kansan tarinat ovat kadonneet historian hämäriin....

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.25.5.2022 klo 18

Venehalli soi! Musiikkiopiston joulukonsertti.
15.12.2021 klo 18

Kotkan seudun musiikkiopiston oppilaat konsertoivat jouluisissa tunnelmissa. Konsertti on maksuton. Konserttiyleisöltä edellytetään koronapassia, joka tarkistetaan ovella klo 17.30 alkaen. Muistattehan myös huolehtia riittävästä turvavälistä. Suosittelemme kasvomaskin...

Tonttuja Vellamon näyttelyissä1.12.2021-9.1.2022

Tonttuja Vellamon näyttelyissä
1.12.2021-9.1.2022

Tontut ovat hiippailleet Merikeskus Vellamoon ja livahtaneet näyttelyihin. Kuinkahan paljon niitä on, minne ne ovat piiloutuneet ja mitä ihmettä ne museoissa puuhaavat? Tonttuja voi nähdä museoissa loppiaisviikonloppuun 2022 asti.

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.25.5.2022 klo 18

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.
24.11.2021 klo 18

Kotkan seudun musiikkiopiston oppilaskonsertissa esiintyy pianisteja, viulisteja ja saksofonisteja. Konserttiin on vapaa pääsy samoin kuin Vellamon näyttelyihin kuten aina keskiviikkoiltaisin klo 17-20. Muistathan huolehtia riittävästä turvavälistä. Suosittelemme...

Kestävyysmurros-työpaja2.10.2021 klo 12-14

Kestävyysmurros-työpaja
2.10.2021 klo 12-14

Merikeskus Vellamon Ruumassa on lokakuussa esillä Kestävyyspaneelin Tarinoita kestävyysmurroksesta -näyttely, joka pyrkii tekemään murroksen ymmärrettävämmäksi tarinallistamalla sitä muun muassa Metropolian opiskelijoiden luomien infografiikoiden sekä...

Virtaa Vellamosta. Talojen tarinoita.22.3.2022 klo 10-11.30

Virtaa Vellamosta. Meripäivämuistot.
21.9.2021 klo 10-11.30

Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Kotkan Seudun muistiyhdistys ry järjestävät kaikille avoimia ja maksuttomia keskustelu- ja muisteluhetkiä Merikeskus Vellamossa. Tervetuloa mukaan kertomaan ja kuuntelemaan tarinoita! Syksyn muisteloiden aiheita ovat:...

Itämeripäivä. Asiantuntijaluennot verkossa.26.8.2021 klo 12 alkaen

Itämeripäivä. Asiantuntijaluennot verkossa.
26.8.2021 klo 12 alkaen

Merikeskus Vellamossa vietetään Itämeripäivää merellä ja meren hyväksi työskentelevien asiantuntijoiden luentojen siivittämänä. Luvassa ovat puheenvuorot vieraslajeista ja viranomaistoiminnasta Itämeren turvana. Tilaisuus lähetetään suorana verkossa klo 12 alkaen, ja...

Venehalli soi! Musiikkikoulu Muskatin oppilaskonsertti.17.11.2021 klo 18

PERUTTU. Venehalli soi! Muskatin oppilaskonsertti.
9.12.2020 klo 18

Musiikkikoulu Muskatin bändioppilaat ja kanteleensoittajat konsertoivat Vellamon Venehallissa keskiviikkona 9.12.2020 klo 18. Konserttiin on vapaa pääsy samoin kuin Vellamon näyttelyihin kuten aina keskiviikkoiltaisin klo 17-20. Merikeskus Vellamon tapahtumissa...

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.25.5.2022 klo 18

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.
18.11.2020 klo 18

Kotkan seudun musiikkiopiston oppilaat konsertoivat Vellamon venehallissa keskiviikkona 18.11.2020 klo 18. Konserttiin on vapaa pääsy samoin kuin Vellamon näyttelyihin kuten aina keskiviikkoiltaisin klo 17-20. Merikeskus Vellamon tapahtumissa noudatetaan...

Valoa lokakuun pimeyteen!28.10.2020 klo 17-20

Valoa lokakuun pimeyteen!
28.10.2020 klo 17-20

Pimenevä syksy saattaa väsyttää, mutta ei hätää! Merikeskus Vellamossa voi keskiviikkona 28.10. klo 17-20 nauttia ilmaistuntien lisäksi myös hyvää tekevästä valohoidosta. Loihdimme aulaan ja venehalliin museokävijöiden iloksi näyttävät valot, joiden toivomme tuovan...

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.25.5.2022 klo 18

Venehalli soi! Musiikkiopiston oppilaskonsertti.
14.10.2020 klo 18

Kotkan seudun musiikkiopiston oppilaat konsertoivat Vellamon venehallissa keskiviikkona 14.10.2020 klo 18. Konserttiin on vapaa pääsy samoin kuin Vellamon näyttelyihin kuten aina keskiviikkoiltaisin klo 17-20. Merikeskus Vellamon tapahtumissa noudatetaan...

Tietoherkku: Monimerkityksellinen neulonta.30.9.2020 klo 17

Tietoherkku: Monimerkityksellinen neulonta.
30.9.2020 klo 17

Ota oma kudin mukaan ja tule kuuntelemaan, miten neulonnan taito on muuttunut vuosikymmenten aikana ja mitä kulloinkin on neulottu ja miksi. FT Anna Rauhala tarkastelee esityksessään neulontaan liittyviä syitä ja merkityksiä vanhasta maatalousvaltaisesta 1800-luvun...

Itämeripäivä. Kohtalona Ruotsinsalmi.27.8.2020 klo 12-16.30

Itämeripäivä. Kohtalona Ruotsinsalmi.
27.8.2020 klo 12-16.30

Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Juhlinnan lisäksi tarkoituksena on lisätä...

Tietoherkku. Pinnan alla – Ruotsinsalmi 1789-90.11.3.2020 klo 17

Tietoherkku. Pinnan alla – Ruotsinsalmi 1789-90.
11.3.2020 klo 17

Ruotsinsalmen kaksi meritaistelua jätti jälkensä Kotkan alueelle, mutta taisteluiden kenties mielenkiintoisimmat ja lumoavimmat jäänteet makaavat Ruotsinsalmessa meren pinnan alla. Vuonna 2019 toteutettu meriarkeologinen tutkimustyö toi tietoisuuteemme merkittäviä...

Veneilylauantai7.3.2020 klo 10.30-16

Veneilylauantai
7.3.2020 klo 10.30-16

Ajankohtaista asiaa maailman meriltä lähivesille ja veneilyn ammattilaisilta upean harrastuksen ensiaskeliin. Mukana mm. maailmanympäripurjehtija Tapio Lehtinen ja meriseikkailija Kari ”Ruffe” Nurmi. Tilaisuuden järjestävät Kotkan Pursiseura – Kotka Segelsällskap ry,...

Käsityökevät. Hylkytekstiili herää henkiin!29.2.2020 klo 12-16

Käsityökevät. Hylkytekstiili herää henkiin!
29.2.2020 klo 12-16

Keväällä 2019 Suomen merimuseossa alkoi ainutlaatuinen projekti: kallisarvoisen ja mystisen hylkytekstiilin replikointi ja uudelleentulkinta. Kyseinen tekstiili on löytynyt 1700-luvulta peräisin olevan kauppalaivan hylystä. Laiva oli mitä todennäköisimmin matkalla...

Ryhdy hirviöetsiväksi!Omatoiminen etsintäreitti syyslomalaisille 16.-31.10.2021

Talvilomaohjelmaa Merikeskus Vellamossa!
25.-28.2.2020

Tervetuloa koko perheen voimin tutustumaan Merikeskus Vellamoon! Talviloman iloksi on vuorossa satuvartteja, opastettuja kierroksia ja toiminnallisia lasten seikkailukierroksia. Tiistaina 25.2. ja keskiviikkona 26.2. Klo 11, 12 ja 13 Memmun satuvartit. Merja...

Talvilomaohjelmaa Merikeskus Vellamossa!18.-21.2.2020

Talvilomaohjelmaa Merikeskus Vellamossa!
18.-21.2.2020

Tervetuloa koko perheen voimin tutustumaan Merikeskus Vellamoon! Talviloman iloksi on vuorossa satuvartteja, opastettuja kierroksia ja toiminnallisia lasten seikkailukierroksia. Tiistaina 18.2. ja keskiviikkona 19.2. Klo 11, 12 ja 13 Memmun satuvartit. Merja...

Tietoherkku. Vanadis, suomalaisfregatti.12.2.2020 klo 17

Tietoherkku. Vanadis, suomalaisfregatti.
12.2.2020 klo 17

Kirjailija Alpo Tuurnala tarkastelee suomalaisen purjelaivamerenkulun historiaa Vanadis-fregatin monivaiheisen tarinan kautta. Tule mukaan kuuntelemaan Vanadis-fregatin jännittävistä vaiheista maailman merillä! Vanadiksen tarina on pala suomalaisen ja kansainvälisen...

Tietoherkku. Pirtusotaa ja pikaveneitä.5.2.2020 klo 17

Tietoherkku. Pirtusotaa ja pikaveneitä.
5.2.2020 klo 17

Kieltolain aikaisessa spriin salakuljetuksessa oli käytössä luultua huomattavasti vähemmän oman aikansa nopeakulkuisia siviiliveneitä, mutta sitäkin useampia entisiä sota-aluksia. Näiden sekä Merivartiolaitoksen VMV 4:n historia selviää nyt ensimmäistä kertaa....

Vellamo suljettu 13.-17.1.2020

Vellamo suljettu 13.-17.1.2020

Teemme tammikuussa viikolla 3 jokavuotiseen tapaan huoltotöitä ja koko Merikeskus Vellamo on suljettu ma-pe 13.-17.1.2020. Museot ja ravintola palvelevat jälleen la 18.1.2020 klo 10 alkaen. Tervetuloa!

Tietoherkku. Pirtusotaa ja pikaveneitä.5.2.2020 klo 17

Tietoherkku. M/S Malmin onnettomuus.
4.12.2019 klo 17

Missä olit, kun M/S Malmi upposi? Suomalainen kuivarahtialus M/S Malmi lähti 6.12.1979 Puolasta kohti Suomea lastinaan hiiltä. Vuorokautta myöhemmin se koki kohtalonsa uppoamalla keskellä Itämerta. Neljätoista kuoli, saman verran pelastui. Yksi pelastuneista kirjoitti...

Monsters After Dark22.11.2019 klo 17-20. It's MAD here! K-18.

Monsters After Dark
22.11.2019 klo 17-20. It's MAD here! K-18.

Satumaiset seireenit ja karmea Kraken valloittavat Merikeskus Vellamon synkkänä marraskuisena iltana... Monsters After Dark on aikuisten monsteriteemainen after work -tilaisuus, jonka näyttämöksi marraskuinen pimeä perjantai-ilta ja mm. Merimonsterit-näyttely sopivat...

Museokauppa Plootun joulu

Museokauppa Plootun joulu

Museokauppa Plootusta joulun persoonallisimmat lahjat! * Myymälästämme löydät paikallisia erikoisuuksia sekä uniikkeja lahjatavaroita, kuten uutuussarja VAJA - kotimaista keramiikkaa. * Elämyslahja taas sopii hänelle, jolla on jo kaikkea! Pääsyliput tulevalle vuodelle...

Venehalli soi! Akat ja Ukot musisoi.6.11.2019 klo 18

Venehalli soi! Akat ja Ukot musisoi.
6.11.2019 klo 18

Akat ja Ukot on joukko musiikin harrastajia Kotkan lähiseudulta. Ryhmä on toiminut noin viiden vuoden ajan ja tällä hetkellä kokoonpanoon kuuluu viisi haitaristia, rumpali ja laulusolisti. Akat ja Ukot esittää kotimaista kevyttä musiikkia, iskelmiä ja...

Puuvenemessut. Vemman kannen alla.26.7.2019 klo 12-16

Puuvenemessut. Vemman kannen alla.
26.7.2019 klo 12-16

Puuvenemessujen kunniaksi normaalisti yleisöltä suljetut vartiomoottorivene VMV 11:n eli Vemman sisätilat avautuvat yleisölle. Vemmaan pääsee tutustumaan perjantaina 26.7.2019 klo 12-16 Vellamon pääsymaksun hinnalla. Aikuisten pääsymaksu on 10 €, mutta Puuvenemessujen...

Vellamon kesä! Pidennetyt aukiolot & opastuksia.4.6.-18.8.2019

Vellamon kesä! Pidennetyt aukiolot & opastuksia.
4.6.-18.8.2019

Merikeskus Vellamo on keskikesällä avoinna myös maanantaisin. Kaikki Vellamon, jäänmurtaja Tarmon ja ravintola Laakongin aukioloajat löydät täältä. Tervetuloa näyttelyihinja opastuksille! Yleisöopastukset Merikeskus Vellamossa ja museojäänmurtaja Tarmolla järjestetään...

Vellamon kesä! Pidennetyt aukiolot & opastuksia.4.6.-18.8.2019

Vellamon kesä! Pidennetyt aukiolot & opastuksia.
4.6.-18.8.2019

Merikeskus Vellamo on keskikesällä avoinna myös maanantaisin. Kaikki Vellamon, jäänmurtaja Tarmon ja ravintola Laakongin aukioloajat löydät täältä. Tervetuloa näyttelyihin ja opastuksille! Yleisöopastukset Merikeskus Vellamossa ja museojäänmurtaja Tarmolla...

Lasten Vellamo. Tapahtumapäivä perheille.13.4.2019 klo 10-14

Lasten Vellamo. Tapahtumapäivä perheille.
13.4.2019 klo 10-14

Lasten Vellamo on täällä taas! Jo tuttuun tapaan tapahtumapäivään kuuluu monenmoista koko perheelle sopivaa ohjelmaa. Pääosassa ovat merimonsterit juuri avautuneen Merimonsterit-näyttelyn kunniaksi, mutta myös Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu ilahduttaa...

Virtaa Vellamosta. Avoin keskustelu- ja muisteluryhmä. Kotkaa kuvina ja esineinä 2.8.10.2019 klo 10-11.30

Piirustustyöpaja. Croquis.
3.4.2019 klo 18-19.30

Sukella piirustuksen maailmaan rennossa ilmapiirissä Vellamon näyttely- ja opetustiloissa! Kaikenikäisille soveltuviin pajoihin ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin edistyneemmätkin piirtäjät. Mukaan ei tarvita omia piirustusvälineitä, tuo vain itsesi....

Tietoherkku. Ruotsinsalmen meritaistelu 1789.27.3.2019 klo 17

Tietoherkku. Ruotsinsalmen meritaistelu 1789.
27.3.2019 klo 17

Elokuun 25. päivänä vuonna 1789 Ruotsinsalmessa käytiin verinen yhteenotto Ruotsin ja Venäjän saaristolaivastojen välillä. Kyse oli Kustaan sodan 1788-1790 ensimmäisestä isosta saaristolaivastojen välisestä taistelusta, joka lopulta päättyi ruotsalaisten häviöön ja...

Tietoherkku. Vanha salakuljettaja…27.2.2019 klo 17

Tietoherkku. Vanha salakuljettaja…
27.2.2019 klo 17

Vuonna 2019 on kulunut 100 vuotta kieltolain voimaan tulosta. Nyt ei kuitenkaan kerrota kieltolain ajoista, vaan suomalaisten merimiesten salakuljetuksista vuosina 1946 - 1994. Esitelmä pohjautuu osittain salakuljetukseen osallistuneiden sekä tapahtumia läheltä...